Taru kajakin herrasta

(maanantai 12.10.2009)

Mistä kajakit tulevat? Kasvavat puissa, nousevat maasta, pullahtavat kuumista mutalähteistä, tippuvat taivaalta? Ei, ei ja ei. Oikea vastaus on Sauronin Rautapiha, paikka kaukaisten vuorten keskellä. Paikka, jossa ruosteen väri on kaunein maailmassa. Paikka, jossa tulen hehku pitää elämää yllä. Paikka, jossa tuoksuista parhain on sulan muovin lämmin katku.

Hiekkatie on pitkä ja mutkainen. Ympärillä pelkkää pimeää. Auton ajovalojen keila häviää tyhjyyteen, tien vieressä jyrkkä rinne alas laakson pohjalle. Saavun Rautapihaan keskiyöllä. Ei ääntäkään. Ei ihmisen tekemää valoa missään ilmansuunnassa, mutta eteläisen pallonpuoliskon eksoottinen tähtitaivas valaisee kirkkaammin kuin olin voinut kuvitella. Yö on kylmä, hengitys ja virtsa höyryävät.

Aamulla ainoat kuulemani äänet ovat lehmien ammumista, Rautapiha näyttää kuolleelta. Vihdoin hieman ennen puoltapäivää paikalle kurvaa mönkijällään vekkulin oloinen ilmestys, joka näyttää Pelle Pelottoman ja erittäin huolittelemattoman maajussin sekoitukselta. Sätkä huulessa, työhaalareista vain toinen henkseli käytössä. Pipo niskalla, maiharien nauhoista ei ole tietoakaan. Kaveri esittäytyy nimellä ”Charles”, ja myöhemmin saan kuulla että hän on sama ”Richard”, jonka kanssa olen aiemmin puhunut puhelimessa. Hämmentävää.


Kuin ihmeen kaupalla on puolen päivän jälkeen kajakkipaja täydessä toiminnassa. Ensimmäinen ilmestys on saanut seurakseen piirroshahmolta näyttävän lähes kaljupäisen veijarin leipomaan maailman parhaita muovikajakkeja kuorma-auton kokoisessa uunissa. Oma tonttini löytyy poran äärestä. Jalkatukien alumiinilistassa on 19 reikää, listoja on jokaisessa kajakissa kaksi, ja kajakkeja valmistetaan vuodessa pari tuhatta. 76 000 reiästä jää osa vielä tekemättä ensimmäisen päivän päätteeksi. Puhumattakaan jokaisen poratun reiän terävien reunojen siistimisestä. Molemmilta puolilta – siis vielä 152 000 kertaa...

Ei kommentteja: