Songwriter of the Year – The University of Auckland

.
Hei kaikki kajakkihipit – tälle palstalle tulee kyllä melontakokemuksiakin, kunhan vaan saan asioita järjestymään niin pitkälle, että saan kajakin ja löydän hanskat. Sitä odotellessa on kuitenkin kulttuurin aika... Kävin nimittäin melkoisen tasokkaassa konsertissa, jolle hieman taustaa seuraavassa:

Koulun nimi: The University of Auckland, School of Music. Koulutusohjelman nimi: Bachelor of Music, Popular Music major. Koulutusohjelma keskittyy nimenomaan singer/songwriter –kykyjen valmentamiseen. Kolmivuotisen koulutuksen päätteeksi järjestetään kilpailu, jonka finaali on melko suuri konserttitapahtuma Aucklandissa. Itse keksin mennä paikalle televisiomainoksen perusteella, mikä osaltaan kertoo konsertin ja siihen liittyvän julkisuuden mittavuudesta.

Finaalikonsertissa kaikki kuusi finalistia esittivät kolme itse kirjoittamaansa kappaletta: yhden kappaleen singer/songwriter –tyyliin itse itseään säestäen, ja kaksi kappaletta bändin kanssa. Muusikoiden taso oli huomattavan korkea, joidenkin esitysten osalta jopa huikaiseva – koko konserttia seurasin varsin vaikuttuneessa mielentilassa. Myös Jyväskylässä olen ollut seuraamassa mahtavan hienoja tutkintokonsertteja – vähintään yhtä taitavaa väkeä löytyy siis Keski-Suomestakin – mutta koko konseptista voisi monelta osin ottaa mallia muuallakin: Tässä konsertissa ei kuultu yhtään loppuun kulunutta cover-biisiä, vaan muusikoiden oma luovuus nousi pääosaan. Lisäksi tapahtumaa oli tekemässä suuri joukko opiskelijoita, millä saatiin aikaiseksi iso ja näyttävä tapahtuma sponsoreineen.



Jos muuten satut joskus etsimään Aucklandista katua nimeltä Alfred Street, kannattaa huomioida, että niitä on kaupungissa kaksi. Etsiessäni lippukioskia em. konserttiin, valitsin ensin sen väärän Alfred Streetin. Päädyin epämääräisen näköiselle teollisuusalueelle, jossa oli lähinnä autonromuttamoja. En kuitenkaan vielä aavistanut totuutta, vaan ajattelin varmuuden vuoksi kiertää samaa korttelia toista katua pitkin. Päädyin yksisuuntaiselle kadulle, jonka päässä oli hautausmaa. Takaisinpäin ei oikein voinut kääntyä, ja hautausmaan portti oli auki, joten ajelin sitten pitkin hautausmaan käytäviä. Ehkä se on täällä tapana. Onneksi ei ollut pimeää.

Pakettiautosta asuntoautoksi 3,5 tunnissa

.
Hopeanuolen seuraaja (nimi edelleenkin antamatta!) koki juuri melkoisen muodonmuutoksen: tila-auton kaksi takimmaista penkkiriviä irti, ja tilalle makuu/olo/vaate/varastohuone sekä keittiö-melontavälinevarasto. Koska aikataulu oli melko tiukka, jouduin tosimiehen lailla itsekin ottamaan ruuvimeisselin käteen muutaman kerran (vai olikohan se sittenkin jakoavain?), mutta pääasiassa (lue: kokonaan) homman teki Alex-niminen kaveri. Tekijä löytyi hostellin ilmoitustaululla olleen mainoksen avulla.

Alex osoittautuikin melkoisen palvelualttiiksi kaveriksi: Soitin hänelle ensimmäistä kertaa puolen päivän maissa, ja hän oli vielä lentokentällä palaamassa Meksikon lomamatkalta. Puoli kolmelta ajoin verstaalle, ja kuudelta homma oli jo valmis. Lopuksi Alex vielä kutsui poikkeamaan luonaan oluelle. Kaveri on ammatiltaan veneenrakentaja, mutta sivubisneksenä tapahtuva pakettiautojen sisustuksen kustomointikin tapahtui ammattimaisen rivakoin ottein – ja muutama erikoistoivekin rakenteissa toteutui! Näin hyvää palvelua ei monesta paikasta saa.




(Linkki Alexin firman sivuille löytyy blogin linkkikokoelmassa – ”Vantastic Interiors”.)

Hopeanuoli on saanut seuraajan

.
Viikko Aucklandissa kuluu nopeasti: Aamulla ylös (useimmiten ennen viittä, kun ei vielä osaa aikaeron vuoksi pidempään nukkua), kaurapuuroa naamariin ja sitten seikkailemaan Aucklandin busseissa ja junissa – päämääränä valita seuraaja Hopeanuolelle (=auton hankkiminen). Edellisenä iltana netistä löydetyt kärryt pitää kiertää tarkastamassa. Jos kesken päivän alkaa väsyttää, on Aucklandin pääkirjasto mainio paikka: säkkituolille rötköttämään, ja ilmaisen nettiyhteyden avulla voi vielä tarkistaa uusimmat vaihdokit.

Käytetyt autot ovat Uudessa-Seelannissa jonkun verran halvempia kuin Suomessa. Mutta jos haluat halvan ja hyvän, osta kaksi! Itse ostin ehkä jotain siltä väliltä. Hopeanuolen seuraaja (nimi vielä antamatta) on Mitsubishi Delica Spacegear vuosimallia 1994. Vielä kattotelineet kiinni ja sänky tavaratilaan – keskiviikkona pitäisi kaiken olla valmista, ja hostellin vaihtua uuteen matkakotiin.


Jos muuten satut suunnittelemaan (melonta)reissua Uuteen-Seelantiin, ja vaikka reissu kestäisi useammankin kuukauden, niin kannattaa ehdottomasti vuokrata ”camper van”. Auton ostaminen alkaa olla kannattavaa vasta kun reissulla on mittaa lähemmäs puoli vuotta. 1990-luvun Hiace, jossa on valmiina vuode, keitin (tässä yhteydessä en tarkoita moottoria) ja muut taloustarvikkeet, on majoituskuluja säästävä matkustusmuoto. Vuokra-auto on lisäksi huoleton – ei ostamisen vaivaa, katsastuksia, huoltoja, vakuutuksia jne. huolehdittavana. Eikä tarvitse jännittää, että tuliko tällä kertaa valittua joulusuklaarasiasta se kirsikkaliköörin makuinen Zabaglione...

Camper vaneja turistien käyttöön tarjoaa Uudessa-Seelannissa useampikin firma. Linkkejä näiden firmojen interwebbisivuille löytyy blogin vasemmasta laidasta. Samassa paikassa myös muita vinkkejä ja linkkejä Uuteen-Seelantiin matkustamiseen liittyen.

Pentlands Backpackers Hostel, Mt. Eden, Auckland

.
Kello on puoli kahdeksan aamulla. Pihalla kasvaa palmuja. Tai jotain raamatullisia puita kuitenkin. Liikenteen ääniä ei kuulu lainkaan. Eikä oikeastaan mitään muutakaan, paitsi lintujen lauluja. Istun hostellin ulkoportailla – ulko-ovi ja respa ovat vielä kiinni. Sää on kuin Suomessa alkukesällä, paitsi että ilma tuntuu paljon kosteammalta.

Sisällä on vähän kuin olisi englantilaisessa talossa: suomalaisittain kehno lämmöneristys, kokolattiamatot ja ilmankosteus tuntuu täälläkin. Anyway – paikka on todella siisti, ja tunnelma varsin ystävällinen. Huonetoverini kutsuu minut heti illan grilli-sessioon: maksan 5 dollaria (2,5€), ja ruoka tulee valmiina pöytään – 18 henkeä illallisella, tarjolla kanaa ja vihanneksia – jälkiruoaksi omenapaistosta ja vaniljajäätelöä – loistavaa! Lisäksi sama britti-poika toteaa, että on ihanaa (”lovely”), että tulen Suomesta.

(Hmm... Miksei vaikka iso H voisi joskus Neitikoskella sanoa, että on ihanaa, että tulen Jyväskylästä...?)

Kävelen läheiseen ruokakauppaan. Ensimmäinen kerta vasemmanpuoleisessa liikenteessä sujuu ilmaan kuolemaa tai muita suurempia vahinkoja. Lähes 40 tunnin istuminen bussissa-lentokentällä-lentokoneessa-lentokentällä-lentokoneessa-lentokentällä-junassa-lentokoneessa-bussissa on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja kaupassa kiertelen hyllyjen välissä silmät tyhjyyteen tuijottaen. Saan kuitenkin ostettua välttämättömimmät tarvikkeet, ja voin mennä ottamaan päiväunet. Seuraavaksi viikoksi jää vielä pitkä ostoslista: pyyhe-kamera-hammastahna-lenkkarit-aukkopeitto-auto-kitara-jotainmuutamitä. Ihan kaikkea en saanut pakattua lentoyhtiön sallimaan 20 kiloon.

Ääntämisohjeita

.
”Running rapids” tulee ääntää erilailla kuin allekirjoittanut. Juoksevista pupuista puhuminen kesken innokkaan koskimelonnan lajiesittelyn tuntuu asiayhteydestä irralliselta. (Jollei sitten satu tarkoittamaan sukkulapupuja.)

”Sci-fi” sen sijaan kannattaa ääntää suomalaisittain ”skifi”, jos haluaa puheenvuorolleen ennen kaikkea viihdearvoa – joskus tosin ymmärrettävyyden kustannuksella.

Jyväskylä-Hollola-Helsinki-Amsterdam-Hongkong-Auckland

.
Nyt läx, sano Annikki Täx! (Karsitaanpa tältä blogilta heti alkuunsa ylimääräiset lukijat muutamalla luokattoman huonolla läpällä.) Reissussa siis ollaan. Yritän kirjoittaa blogiin kuulumisia edes jonkin verran säännöllisesti – toivottavasti alkuinnostuksen jälkeenkin. Kuvamateriaaliakin on luvassa, kunhan vain saan kameran hankituksi. Ja näin se käynnistyi:

Matka sujuu mainiosti. Helsinki-Vantaan check-in ei ole ongelma vaikka kiloja on ruumaan menossa 23. Seuraavan vuorokauden lennän kohti aamua. Aika erikoista, että 24 tunnin aikana voi olla kaksi ihan oikeaa aamua auringonnousuineen ja aamupaloineen. Ja juuri kun on herännyt, niin taas lentoemot laittavat valot pois ja toivottavat hyvää yötä. Jos kärsisi liian pitkistä unettomista öistä, niin taukoamaton itään päin lentäminen voisi olla toimiva ratkaisu: Ehdit juuri ja juuri katsoa kaksi elokuvaa, ja taas on aamu ja aamupala ja hymyilevä kiinaa puhuva lentoemäntä.