Pentlands Backpackers Hostel, Mt. Eden, Auckland

.
Kello on puoli kahdeksan aamulla. Pihalla kasvaa palmuja. Tai jotain raamatullisia puita kuitenkin. Liikenteen ääniä ei kuulu lainkaan. Eikä oikeastaan mitään muutakaan, paitsi lintujen lauluja. Istun hostellin ulkoportailla – ulko-ovi ja respa ovat vielä kiinni. Sää on kuin Suomessa alkukesällä, paitsi että ilma tuntuu paljon kosteammalta.

Sisällä on vähän kuin olisi englantilaisessa talossa: suomalaisittain kehno lämmöneristys, kokolattiamatot ja ilmankosteus tuntuu täälläkin. Anyway – paikka on todella siisti, ja tunnelma varsin ystävällinen. Huonetoverini kutsuu minut heti illan grilli-sessioon: maksan 5 dollaria (2,5€), ja ruoka tulee valmiina pöytään – 18 henkeä illallisella, tarjolla kanaa ja vihanneksia – jälkiruoaksi omenapaistosta ja vaniljajäätelöä – loistavaa! Lisäksi sama britti-poika toteaa, että on ihanaa (”lovely”), että tulen Suomesta.

(Hmm... Miksei vaikka iso H voisi joskus Neitikoskella sanoa, että on ihanaa, että tulen Jyväskylästä...?)

Kävelen läheiseen ruokakauppaan. Ensimmäinen kerta vasemmanpuoleisessa liikenteessä sujuu ilmaan kuolemaa tai muita suurempia vahinkoja. Lähes 40 tunnin istuminen bussissa-lentokentällä-lentokoneessa-lentokentällä-lentokoneessa-lentokentällä-junassa-lentokoneessa-bussissa on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja kaupassa kiertelen hyllyjen välissä silmät tyhjyyteen tuijottaen. Saan kuitenkin ostettua välttämättömimmät tarvikkeet, ja voin mennä ottamaan päiväunet. Seuraavaksi viikoksi jää vielä pitkä ostoslista: pyyhe-kamera-hammastahna-lenkkarit-aukkopeitto-auto-kitara-jotainmuutamitä. Ihan kaikkea en saanut pakattua lentoyhtiön sallimaan 20 kiloon.